Mulle siis selvisi pienen Googlettelun jälkeen, että tuo kyseinen asia on siis ihkaoma ministudio! Mulla oli noin 20 minuuttia bussipysäkille lähtöön, mutta malttamattomana mun oli aivan pakko alkaa testaamaan tota. Otin ensimmäisen tavaran, jonka ajattelin olevan helpoin kuvattava ja löytyi tuo Marc Jacobs -cokispullo (hehheh, mikähän hamstraaja musta on tulossa, kun tuo oli pakko säästää? Mutta onhan se söpö, onhan?)Mukana tuli neljä "taustakangas"-vaihtoehtoa ja valitsin punaisen, näin joulukuuhun sopien.
Noiden pikku "studiovalojen" avulla valaistus oli juuri sopiva; ulkona oli jo pimeetä eikä mun huoneessa muita valoja. Tätä on pakko päästä kokeilemaan lisää joku päivä ja opetella oikeasti tuon käyttöä!! Sitä ennen täytyy vielä etsiä netistä muiden ihmisten kokeiluja ja ottaa niistä oppia :). Kamerahan olis tietty pitänyt laittaa pikku jalustalle, kun tolla kuvaa, mutta eilen ei valitettavasti ollut aikaa. Onko teillä esim. jotain postausideaa, jonka voisi toteuttaa tota hyödyntäen?




Kuten kuvastakin huomaa, tollasten valojen ja varjojen asettelun kanssa on vielä paaljon harjoittelemista!
Hyvää itsenäisyyspäivää muuten kaikille!♥ Itse viettelen sitä rauhallisesti kotona, pitääkin yrittää ikuistaa meikäläisen päivän tunnelmia kameraan vielä tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti