Piloxing on siis ryhmäliikuntatuntimuoto, jossa yhdistyvät pilates, nyrkkeily ja tanssi. Tunti on lähinnä intervallihomaa, joka tietääkseni tarkoittaa, että syke kohotetaan korkealle aina lyhyitä pätkiä kerrallaan, jonka jälkeen otetaan taas vähän rauhallisemmin (?) Korjatkaa, jos olen väärässä.
Salilla, jossa käyn pidetään Piloxing-tunti kerran viikossa, aina tiistai-iltaisin. Tunnin kesto on 55 minuuttia eli hyvän aerobisen treenin ehtii siinä ajassa vetää! Riippuu tietysti osaltaan varmaan ohjaajasta minkälaisia sarjoja ja liikkeitä tunneilla tehdään, mutta uskoisin "punaisen langan" olevan sama joka paikassa. Aluksi lämmitellään, sen jälkeen vähän nyrkkeilyä, väliin pilates-tyyppisiä liikkeitä, jonka jälkeen vielä ainakin toinen nyrkkeilysarja, vähän tanssia, pilatesta jne. Lopuksi vielä n. 10 minuutin vatsalihastreeni ja venyttelyt. Pilates ja tanssiliikkeet saattavat vaihdella useinkin, lähiaikoina yhtenä tanssijuttuna on ollut erittäin hauskoja flamengosta lähtöisin olevia liikkeitä!
Piloxing on Jenkkilästä lähtöisin, joten siihen tarvittavia varusteita ei ainakaan tietääkseni saa Suomesta mistään urheilukaupoista ostettua. Vaihtoehdot ovatkin siis ulkomailta tilaaminen tai omalta salilta/ohjaajalta ostaminen (mikäli mahdollista). Piloxingissa käytetään siis jarrusukkia ja käsissä Piloxingiin suunniteltuja hanskoja. Yksi hanska painaa muistaakseni 250g ja vaikka tuo paino saattaa kuulostaa pieneltä, olen itse hanskojen ostamisen jälkeen huomannut huomattavan eron treenin tehossa! Sukkia on muistaakseni tuollaisia pitkävartisia (mitkä mullakin on) ja nilkkasukkia, joissa on varpaat paljaina. Hanskat ja sukat eivät kuitenkaan ole pakollisia, voi ihan hyvin olla paljain jaloin tai käsin. Myös muut kuin nuo Piloxing-jarrusukat käyvät.
Varusteiden huollosta sen verran, että hanskoja ei ainakaan saisi pestä/kastella. Painot ovat nimittäin hiekkaa ja mulle ainakin hanskoja ostaessani sanottiin, että jos välttämättä haluan pestä niin saan tehdä sen sitten ihan omalla vastuulla. Ilmeisesti hanskojen kastuessa hieno hiekka tunkee kankaan läpi ja hanskat ovatkin ihan pilalla sen jälkeen. Sukat pesen yleensä väärin päin koneessa, sillä haluan jarrupinnan pysyvän mahdollisimman hyvänä.
Itse olen ainakin tykästynyt kovin Piloxingiin ja koen sen tehokkaana ja hauskana tapana treenata kerran viikkoon. Ihan "kuollut" en tunnin jälkeen koskaan ole ollut, joten jaksan vetää vielä salitreeninkin päälle. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos vain omalla paikkakunnalla on mahdollista! Löysin vielä tälläisen videon, joka on ilmeisesti jonkun Piloxing-DVD'een mainos, mutta ainakin vähän esimakua saatte tästä. Omasta mielestäni meidän tunneilla on kyllä vielä parempi meininki, kun tossa videossa, haha ;)








